perjantai 28. kesäkuuta 2024

VÄINÖNTALON MUSEON HELMINÄ ILOISET KESÄTAPAHTUMAT VUONNA 2024

Väinöntalon tapahtumat tuovat kesään iloisia kohtaamisia ja muistoja menneestä niin musiikin kuin taiteenkin parissa. Evijärveinen Musiikin ystävät ry viihdytti museovieraita vuosittain järjestettävässä Avointen kylien päivässä, jossa niin ikään järjestettiin myös vilttikirppis.
Alkukesästä alkaen museon pihapiirissä laiduntavat myös Suomenlammas-uuhet Pipsa, Peppi ja Kukka. He ilahtuvat etenkin museovieraista, jotka tarjoavat voikukka- ja heinäherkkuja maasta. Antavatpa välillä myös rapsuttaa villaista turkkiaan.
Kukan ja kavereiden päivä museolla kuluu syöden, märehtien, laiduntaen ja lepäillen.
Vanhan ajan majatalo, eli savupirttimme hollitupa saa tänä kesänä uuden kivijalan. Mikon ja Timon työtä pääsee toisinaan kesän aikana seuraamaan museon pihapiirissä.
Museon taideiltapäiviä pitämään saapui kesätaiteilija Anna Asplund. Taidetta tehtiin mm. vanhoilla harpeilla ja historiaa elävöitettiin vanhanajan asuun pukeutuen ja eläytyen rooliin. Rooleja olivat mm. iloinen kansakouluopettaja, tarkka maatalon emäntä ja rehvakas rakennusmies. Kokeilimme Annan kanssa helppoa taidetyöskentelyä, joka sopii kaikille, taidoista ja iästä riippumatta. Teimme monotypioita, roiskemaalausta ja kasvivärjäystä, joista koostimme taidenäyttelyn museon savusaunaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti