keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Väinö Tuomaalan juhlavuosi käynnistyi


Kotiseutuneuvos Väinö Tuomaalan syntymästä tulee elokuussa 2016 kuluneeksi 100 vuotta.
https://youtu.be/sGsCPdyVGpE
Evijärven kunta ja Väinö Tuomaalan museosäätiö järjestävät yhteistyökumpaneineen muhkean juhlavuoden ohjelmatarjonnan.
Juhlavuosi käynnistyi Väinönpäivän seminaarilla Evijärven koulukeskuksen auditoriossa. Tilaisuuden teemana oli perinnetyö ja -rakentaminen. Aiheesta alustivat tohtorikoulutettava Matti Mäkelä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista ja kehittämissuunnittelija Tuija Ahola Etelä-Pohjanmaan liitosta.  Alustajien nimiä klikkaamalla pääset näkemään puheenvuorojen taltioinnin Aisaparin YouTube-kanvalta. Tilaisuuden avasi Väinö Tuomaalan museosäätiön puheenjohtaja Mauno Puotinen ja päätössanat lausui Evijärven kunnan sivistystoimenjohtaja Päivi Lappinen
Ilta oli samalla maakunnan pitäjäseurojen tapaaminen, ja osallistujia saapuikin paikalle läheltä ja kaukaa yli 60 henkilöä. Illan musiikkitarjonnasta vastasivat Tiia Vartio ja Satu Lumiaho, jotka esittivät Kaisu Förstin, Iivari Hautalan ja Eemeli Nurmelan säveltämää kansanmusiikkia.
Auditorion aulassa oli tuotu Väinöntalolta neljän museoesineen arvuuttelu, johon osallistuneiden kesken arvotut kahden hengen kesäteatteriliput voitti Ulla Latomäki Lapualta.

https://issuu.com/pkulta/docs/vtuomaala100v_ohjelma
Tervetuloa mukaan juhlavuoden tapahtumiin!

Maaliskuussa Kansanmusiikkinäyttely Evijärven kunnantalolla. Koonnut Tiia Vartio.

Pe–la 22.–23.4. pe 17.00–20.45 ja la 10.00–15.30, Perinneleluja puusta. Kurssi Evijärven kirkonkylän koululla  Voltintie 6, opettajana Olli Kangas.
Tehdään aikamatka menneeseen ja valmistetaan perinteisiä puuleluja omaksi, lasten tai lastenlasten iloksi. Voit toteuttaa lelun opettajan ohjeiden mukaan tai tuoda mukanasi oman idean! Materiaalit osin ostettavissa opettajalta (esim.puupyöriä, puupalloja, pyörökeppejä esim. keppihevoseen, nahkaa ym.) Ota mukaan ainakin hiomapaperia ja liimaa, voit tuoda myös muita omia materiaaleja. Muutamasta laudanpätkästä saa jo monenlaista aikaan! Ilmoittaudu 15.4. mennessä soittamalla 06–2412 3520 tai www.jlakeus.fi. Kurssinumero 1104291, kurssimaksu 15 €. Järvilakeuden kansalaisopisto.

Pihaleikkipäivät toukokuussa alakouluilla
Järj. Evijärven 4H ja MLL Evijärvi.

Lauantai 14.5.  klo 10  Väinöntalon museon kevättalkoot
Ennen museokauden avausta pidetään talolla museoviikon merkeissä talkoot, joihin kutsutaan mukaan paikallisia yhdistyksiä, kyläläisiä, muita aktiiveja ja kaikkia asiasta kiinnostuneita. Omat haravat ym. työkaluja mukaan. Lisätietoa p. 044 7699 113. Tervetuloa! Tarjoilua.

Maanantai 16.5. klo 10 Museon kesäkausi alkaa
Väinöntalon museo avoinna 16.–31.5. ma–pe klo 10–16 ja 1.6.–31.8. ti–su klo 11–18.

Ma–ke 6.–8.6. klo 10.00–13.30 Helppoja perinnepuutöitä lapsille,
Kurssi Evijärven kirkonkylän koululla
  Voltintie 6, opettajana Olli  Kangas.
Kurssimaksu 35 €, materiaalit sisältyvät kurssimaksuun.  Opetellaan turvallista puukon käyttöä ja vuollaan vaikka kaarnaveneitä ja puu-ukkoja. Tehdään helppoja puuleluja kuten autoja tai puujalkoja. Kurssi soveltuu n. 8–13-vuotiaille lapsille. Omat eväät mukaan! Ilmoittautumiset soittamalla 30.5. mennessä 06–2412 3520 tai  www.jlakeus.fi, kurssinumero 1104290. Järvilakeuden kansalaisopisto.

Pe–la 10.–11.6. Kehrää villat langaksi
Kurssi  Väinöntalon museolla  
pe 17.00–21.30 ja la 9.30–14.00, opettajana Sini Hakomäki. Käydään läpi kehräyksen perusteet: säikeen kehrääminen ja kertaaminen langaksi rukilla ja värttinällä. Opetus lähtee aivan perusteista, etkä siis tarvitse aiempaa kokemusta kehräämisestä. Ennen kurssin alkua lähetetään tarvikelista. Kurssinumero 1198216, kurssimaksu 17 € . Ilmoittaudu 3.6. mennessä soittamalla 06–2412 3520 tai www.jlakeus.fi.

Pe–la 1.–2.7. Villalankojen perinnevärjäystä kasveilla
Kurssi Väinöntalon museolla pe 18–21 ja la 10 –13.30, opettajana Aana Vainio 
Nokkonen, lupiini, pietaryrtti, kanerva, raparperin ja eri puiden ja pensaiden lehdet... kaikki antavat oman pehmeän sävynsä villalankoihin. Kurssilla voi kokeilla myös krappijuurella saatavia punaisia sävyjä tai kuivatuilla kilpikirvoilla tehtävää kokenilli-värjäystä. Värjäämme ulkona nuotiolla, joten varaudu säänmukaisilla, likaantumisen sietävillä vaatetuksella sekä nuotioeväillä! Tarvikkeet ja langat (150 g 100 % villaa) sisältyvät kurssimaksuun. Voit tuoda mukanasi myös omia lankoja tai värjäämiseen sopivia kasveja. Jos varastoistasi löytyy 10 litran avotulen kestävä kattila, voit ottaa sen mukaan.  Kurssinumero 1198215, kurssimaksu 30 €. Ilmoittaudu 28.6. mennessä soittamalla 06–2412 3520 tai www.jlakeus.fi.

Keskiviikkona 13.7.  klo 19 Museon kesäteatterin ensi-ilta
Evijärven harrastajateatteri esittää Aila Järvelän kirjoittaman näytelmän. Ohjaus Katja Kujala. Kahvio väliajalla museon päärakennuksessa. Muut esityspäivät ilmoitetaan paikallislehdessä ja tällä sivulla myöhemmin. Lisätietoa näytelmästä.

Sunnuntai 31.7. klo 19 Museon kesäseurat. Evijärven seurakunta. Arja Niemelä-Kaski. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen.

Sunnuntai 14.8. klo 10 Pitti-pojan muistopäivä Evijärven kirkossa

Pitti-pojan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta. Evijärveläinen itseoppinut kuvanveistäjä Erkki Lahti eli Pitti-poika syntyi 10.8.1816 Evijärvellä ja kuoli 23.2.1858 Oulussa. Hän on veistänyt muun muassa Evijärven kirkon alttaritaulun ja vaivaisukon. Mauno Puotinen kertoo Pitti-pojan tarinan. Kirkkomuseossa Pitti-pojan elämästä kertova näyttely, koonnut Tuija Ahola.

Torstai 18.8. klo 20 Tarinailta museolla, sään salliessa pihanuotiolla. Muistellaan Väinöä ja kerrotaan kummitustarinoita illan hämärtyessä.

Sunnuntai 28.8. klo 13 Väinö Tuomaalan juhlavuoden pääjuhla
Alapään nuorisoseuralla. Juhlapuhe Suomen Kotiseutuliiton valtuuston puheenjohtaja Janne Vilkuna. Seppelpartio, musiikkia, Tuomaalan suvun puheenvuoro ym.

Ohjelman muutokset mahdollisia – seuraa tiedotusta tällä sivulla, facebookissa ja paikallislehdessä. Tervetuloa museolle ja juhlavuoden muihin tilaisuuksiin!


Väinöntalon museolta on kertynyt meistä useimmille muistoja, uusia tai vanhoja: kerro muistosi Väinöstä, museokäynneistäsi tai muusta Tuomaalan merkityksestä elämässäsi vastaamalla tämän sivun oikeassa sivupalkissa olevaan lomakkeeseen tai vapaamuotoisesti sähköpostilla osoitteeseen vainontalo@gmail.com.

1 kommentti: